Maustaminen ja suolan käyttö


Nykyään on helppo maustaa ruokansa mitä uskaliaimmilla maustesekoituksilla ja erilaisilla suoloilla. Millä korvata suolaa, jos sen käyttöä on kehotettu rajoittamaan? Entä ovatko erilaiset maustesekoitukset terveellisiä? Hyvin suppeallakin maustekaapilla saat loihdittua makua ruokiisi.

Suolan laatua valittaessa kannattaa miettiä muutamaa asiaa. Ensinnäkin, jos haluat käyttää jodioimatonta suolaa, kuten vuorisuolaa, huolehdi, että saat jodin jostain muusta lähteestä. (Jodi on elintärkeä hivenaine kilpirauhaselle) Tarkista myös onko jossain käyttämässäsi maustesekoituksessa jo lisättynä suolaa. Suolaa voi myös olla esimerkiksi valmiissa ateriakastikkeissa ja einestuotteissa sekä yllättävän paljon myös leivässä! Aina kaikki ruoka ei siis kaipaa lisättyä suolaa ollenkaan.

Varsinainen maustaminen on makuasia, joka vaatii harjoittelua. Aluksi kannattaa kokeilla mausteita varovaisemmin, lisätä vähitellen ja maistella. Harjoittelemalla löytää oman tapansa maustaa.

Suosittelemme yksinkertaista maustamista ja hyvälaatuisten, tuoreiden tuotteiden käyttämistä. ViaEsca-aterioissa on paljon tuoretta chiliä, valkosipulia ja inkivääriä. Ne ovat kaikki terveyttä edistäviä aineita ja antavat ruokaan paljon makua. Ne saattavat toki myös jakaa mielipiteitä voimakkaan makunsa tai tulisuutensa takia. Halutessasi voit vähentää niiden määrää tai jättää ne pois. Limen tai sitruunan kuorta ja mehua käytämme myös paljon. Ne antavat ruokaan hyvää ja raikasta makua sekä vähentävät suolan tarvetta ruuassa.

 

 

Aloitusmatkan myötä pääset kokeilemaan muutamaa tuoretta yrttiä. Tuoreet yrtit antavat hyvin makua ja ne voi lisätä ruokaan joko kypsennysvaiheessa tai vasta valmiin ruuan päälle. Mitä pienemmäksi jaksat yrtit silputa, sitä enemmän ne antavat makua. Myös kuivatut yrtit ovat hyviä maustajia. Ne on yleensä hyvä lisätä ruokaan jo kypsennysvaiheessa. Niiden maku vahvenee, jos niitä haudutetaan ruuassa pitkään. Yrttien käyttö vähentää myös suolan tarvetta.

Maustekastikkeista suosittelemme ainoastaan soijakastiketta. Se antaa kivaa makuvivahdetta moneen ruokaan, mutta sitä kannattaa käyttää hillitysti sen korkean suolapitoisuuden takia. Muita maustekastikkeita emme suosittele aloitusmatkan aikana, sillä ne sisältävät usein paljon suolaa ja sokeria. Niiden alle myös usein hukkuu aterian alkuperäinen maku.

Mukavaa matkaa makujen maailmaan kanssamme!