Aktiivisuusdatasta hyötyä ravitsemukseen


Uusin keinoin ruokailutottumusten muutokseen

Onko sinulla aktiivisuusranneke? Se voi nyt auttaa sinua myös ruokailutottumustesi muutoksessa.

Rannelaitteiden keräämän tiedon hyödyntämismahdollisuudet kehittyvät vauhdilla. Tiedon avulla lisätään jo arkiaktiivisuutta, tehostetaan liikuntasuorituksia ja nyt tietoa hyödynnetään hyvinvoinnin ja terveyden tukemiseksi myös ravitsemuksessa.

Suosituksesta käyttäytymisen muutokseen

Ruokailutottumusten muutoksessa on pitkään nojattu suositusten antamiseen. Suosituksesta on kuitenkin vielä pitkä matka ihmisen henkilökohtaiseen ymmärrykseen, kuinka terveellisyys on toteutettavissa omassa arjessa. Tieto yksin ei välttämättä riitä muuttamaan käyttäytymistä, minkä vuoksi tarvitaan tukea muutoksen tekemisen vaiheissa.

Tietoa ravitsemuksesta on saatavilla runsaasti – jopa yltäkylläisesti, jolloin joukosta löytyy myös kehnompia ohjeita. Myös oman kehon mittaamisesta aktiivisuusrannekkeiden avulla saadaan entistä enemmän tarkkaa yksilöllistä dataa. Näitä yhdistelemällä kenestä tahansa voi tulla oman kehonsa asiantuntija, mutta kuinka erottaa hyvät neuvot huonoista ja millä ajalla kiireisessä arjessa pitäisi analysoida omaa ruokailua?

Rannelaitteiden keräämää tietoa hyödyntävä innovatiivinen hyvinvointivalmennus helpottaa niin aktiiviliikkujien, hyvinvointiin pyrkivien kuin painonpudottajien elämää. Hyvä ravitsemus tukee liikuntasuorituksia ja palautumista, ehkäisee elintapasairauksia ja ylläpitää arjessa jaksamista. Siksi välineet omien ruokailutottumusten parantamiseen tulisi olla jokaisen ulottuvilla! Jos olet toivonut, että saisit tukea terveellisten ruokailutottumusten soveltamisessa omaan arkeesi ja saisit luotua maistuvasta ruoasta arkesi peruspilarin, Via Escan luojat ovat ajatelleet juuri sinua.

Kuinka aktiivisuusdataa hyödynnetään ruokailutottumusten muutoksessa?

Eikö painonhallinnan vaikein osuus olekin hahmottaa oma todellinen kulutus sekä se, kuinka paljon mistäkin ruoassa saa energiaa? Ja tämän laskutoimituksen pitäisi vielä toteutua lautasella huomioiden eri ravintoaineiden suhde!

ViaEsca-ravintovalmennussovellus hyödyntää mm. pääyhteistyökumppaninsa Garminin rannelaitteiden keräämää dataa ihmisen perusaineenvaihdunnasta, levosta ja liikunta-aktiivisuudesta. Sovellus lukee aktiivisuusrannekkeen dataa ja luo sen avulla juuri sinun energiankulutuksellesi personoidun, ravitsemussuositusten mukaisen ateriasuunnitelman.

Pelkkä energiankulutuksen tiedostaminen ei riitä ruokailukäyttäytymisen muutokseen, vaan tueksi tarvitaan edelleen ohjausta terveellisen ruokavalion koostamiseen. Tiedon keräyksen lisäksi tarvitaan tiedon analysointia, joka muuttaa datan ihmiselle relevanttiin muotoon – ravitsemussuositusten mukaiseksi, energiankulutuksen mukaan personoiduksi ateriasuunnitelmaksi, jonka avulla voi oppia käytännössä, kuinka koostaa ja valmistaa terveellisiä energiasisällöltään tasapainoisia aterioita ja ylläpitää tasaista ateriarytmiä. Omat oivallukset ovat elintapamuutoksia tekevän onnistumisen eväät!

Lue myös tämä blogi Aktiivisuusranneke ravintovalmennuksen apuna.

Kirjoittaja Aino Rautanen